Nyt sain vihdoinkin viikonlopun kurssilla aloittamani amppelin ja nukkekotikokoiset sängynpäädyt valmiiksi - ja voi, että olen tyytyväinen! :)
Kulhon amppeliin tein jo kurssilla, mutta "kiinnitysköydet" jäivät kotihommiksi. Amppelin koristeeksi käytin kirkkaita helmiä ja tekokristalleja. Amppeli pääsi roikkumaan askartelu-/ompelupöytäni ylle koristukseksi.
Samalla tässä esittelen jo jokin aika sitten tekemäni Tildan muffinssit. Nam! :)
Tässä vihdoin siis myös kuvaa vääntämistäni nukkekotikokoisista sängynpäädyistä. Malli omasta päästä - syntyi siinä taivutellessa. Päädyt ovat hiukan liian prinsessamaiset omaan makuuni, mutta kelpaavat varmasti sängyn tulevalle omistajalle, Lumililjan pikku Veralle. Sängynpäädyt ovat siis rautalankaa, jotka lopuksi maalasin valkoisiksi akryylein. Pohja sängyssä on paspispahvia, jonka kiinnitin päätyihin rautalangan avulla. Patjan tein sänkyyn vanulevyistä, jotka päällystin kankaalla.
Tässä koko sänky petikamppeineen kaikkineen pikku Veran huoneessa. Kyllä tytön nyt kelpaa tulla kotiin, kun on petikin valmiina odottamassa ( - tytön saapuminen voi olla lähempänä kuin uskoisikaan...). Tilkkutäkin ja tyynyn sänkyyn olen tehnyt nukkekotikerhossa viime heinäkuussa, isoäidinneliöpäiväpeite on Seijan käsialaa, jakkara sekä ruusumatto myös itse tehtyjä.

ihan ihana ihana sänky!!!!tosi hurmaava!ihan "tildamainen" <3
VastaaPoistaTuo koko huone on aivan kertakaikkisen ihana. Sänky niin prinsessamainen, että kyllä siinä tyttösen kelpaa yönsä viettää. Päädyt ovat "hirveän ihanat"
VastaaPoistaIhana sänky ja blogistasi löytyy paljon kaikkea muutakin ihanaa =0)
VastaaPoistaOlet taitava rautalangan vääntäjä!
Tuosta amppelista tuli todella kaunis, sait niin tiheää ja siistiä jälkeä aikaan! Sänky on myös hieno! Hyvinkö pysyy akryylimaali tuossa rautalangassa kiinni?
VastaaPoistaNo voi ihanuus! Niin suloisen prinsessamaista!
VastaaPoistaTodella kaunis sänky! Ja tilkkupeitto ja tyyny ovat myös tavattoman kauniit ja suloiset!
VastaaPoistaKiitos jälleen kommenteistanne! :)
VastaaPoistaHeli: Pysyy mielestäni tosi hyvin tuo akryyli ihan sileässäkin pinnassa.
Kyllä on aivan ihana tuo sänky! :)
VastaaPoistaNiin romanttinen sänky ja kaunis. :) Nukkekoti JIe
VastaaPoistaTässäkin ne kauniita juttuja! Sänky, peitto ihanat. Tuon rautalankavääntelyn minäkin haluaisin oppia.
VastaaPoistaAivan upeita, taas kerran :)! Sänky varsinkin on tosi romanntinen ja kaunis.
VastaaPoistaSöpöä, kaunista, herkullista , kaiken kaikkiaan hunajaa silmille ja mielelle ovat tekemäsi ihanuudet, sekä 1:1 että 1:12 ! Oman nukkikseni värimaailma kun on niin sinivoittoinen, tuntuu kivalta katsella vaaleanpunaisia kuvia ; ).
VastaaPoista