Eilen, kauniina sunnuntai-iltapäivänä, kokoonnuimme "Meän tyärten" kanssa tänne meille askarrellaksemme Marian ohjetta mukaillen potkukelkan. Merja opasti meitä mahtavan maltillisesti, kun me tuskartelimme potkureidemme kimpussa. Täytyy myöntää, että yksikseni tähän hommaan en varmaankaan olisi lähtenyt, sen verran haastavaa tämä oli. Kerhossa totesinkin kesken askartelun, että jos en saa tätä tänään valmiiksi, voi olla etten sitten ikinä... Noh, onneksi sain valmiiksi, koska olen tähän tuotokseeni varsin tyytyväinen! :)
Tässä kuvassa Lumililjan perheen vanhin lapsi, Vilmer, kokeilee tuliterää potkukelkkaa.
Potkuri on siis koottu kahvi- ja tulitikuista, valmiista sorvauksista sekä rautalangasta. Maalaukseen käytin akryylimaalia, hopeatussia jalaksiin ja lopuksi vielä lakkasin koko komeuden.
Lisäsin Marian ohjeesta poiketen vielä tuon ns. "nimilaudan" potkukelkan istuimen takaosaan. Vielä en kuitenkaan kenenkään nimeä siihen kirjoittanut, koska en vielä ole täysin varma kenen potkuri oikastaan on... Voisihan siihen kirjoittaa tietysti ainoastaan "Lumililja", jolloin kylällä tiedetään mihin taloon kelkka kuuluu ;)
Kerhossa myös vaihdoimme jälleen itse tehtyjä tuotoksiamme aiheella "talvi". Itse neulahuovutin lampaantaljan ja "mikälie turkiseläin" -puuhkan. Kuvasta eläimen kasvot eivät oikein erotu. Taljan alle liimasin vielä nahkaa, jotta se olisi enemmän oikeanlainen. Nämä swappini sai Leena.
Sain hyvällä onnella Virpin upean virkatun tyynyn. Tyyny tuo mieleeni kirpeän tammikuisen pakkasaamun. Hrrr. Se on ihana, kiitos Virpi! :)
Kerhokerran emäntääkin lahjottiin jälleen tämmöisin ihanuuksin. Katsokaa tuota pikkuruista lasieläintäkin - eikös olekin soma? :)
Somia ovat ihan kaikki! Pitäisi joskus itsenikin kokeilla tuota potkukelkan tekemistä, olen niitä ihaillut monissa blogeissa mutta aina ne vain säväyttävät yhtä paljon. :)
VastaaPoistaPotkukelkkasi on upea! Ja tuo Virpin virkkaama tyyny, oikea aarre!
VastaaPoistaSiis tuosta kelkastasi tuli upea, mulla odottaa vielä jalaksia paikoilleen, pitää käydä ostamassa hopeatussi niin eiköhän se sitten valmistu. Tuo punainen on hyvä väri potkukelkkaan:)
VastaaPoistaKiitosta vain paljon :)
VastaaPoistaHuomasin tuossa kelkkaani enemmän katseltuani, että itse kelkkaosa on liian keskellä jalaksissa - korjasin asian tänään ja nyt minijalat yltävät hyvin rautaiselle jalkatuelle :)
Olen mykistynyt, niin upea potkukelkkasi on...!
VastaaPoistaHetken jo luulin että Vilmer potkuttelee juuri meidän puistossamme, niin samanlaiselta näytti maisema ; )
Virkattu minityyny on myös kovin suloinen!
Ihania ovat kaikki nämä kuvat tuotoksista sekä lahjoista ym. Kiva nähdä, kuinka ahkeria ootte siellä kerhossa olleet :D Kelkan tekeminen ei olekaan mikään pikku juttu!
VastaaPoistaKomea kelkka ja niin hauska tuo kelkkailukuva :)
VastaaPoista