tiistai 3. tammikuuta 2017

Omat jouluyllätykseni 2016

Ihan kauhukseni huomaan ettei blogini ole vuoteen(!!!) päivittynyt.
Blogin hiljaisuus ei kuitenkaan johdu unohtuneesta harrastuksesta, vaan ihan vain saamattomuudesta.
Kerhoilen hyvinkin aktiivisesti edelleen ja aina silloin tällöin valmistakin saan, mutten vain kuvatuksi niitä aarteita saa milloinkaan.
Suurta ongelmaa myös tuottaa kuvausympäristö, sillä olen purkanut ja pakannut varastojen säilöön kaikki nukkekotini ainakin nyt siksi ajaksi, jotta saamme kotimme remontin valmiiksi.
Nukkekodeille ja niiden siistinäpitämiselle yms. ei riittänyt tarpeeksi aikaa, ja ne vain lähinnä pölyttyivät ja olivat jopa loppujen lopuksi kasvavien lastemme tiellä. Luovuimmekin mieheni kanssa varsinaisesta isosta makuuhuone-työhuoneestammekin lastemme vuoksi.

Ette arvaa miten paljon pikkuisia kotejani ikävöin! Niille olen sydämeni antanut niitä vuosikaudet rakkaudella tehden. Toivon kovin, että 1:1-remonttielämämme saadaan päätökseen, ja saisin rakkaat nukkekotini arvoisille paikoilleen esille - ja 1:12-elämää täyteen.

 Nukkekotikerhomme joulukalenteriin tein omiin luukkuihini pienet sivupöydät sekä ajanhenkisen pahvilaatikon (sukille? lahjoille?tms.).

Tässä vielä kuvaa mittasuhteen kanssa, jotta pöydän todellisen koon ymmärtää paremmin.
Toivon kovin, että yllätykseni lämmittivät kerhoystävieni mieltä.

[P.S. Aiemmassa postauksessani vielä ihanien harrastajaystävieni huikeita minijoululahjoja minulle.]

2 kommenttia:

  1. Kivoja yllätyksiä olet saanut ja antanut!
    Oikein hyvää loppuvuotta! :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...