Nyt seuraa siis kurkkaus valmistuneeseen olohuoneeseen:
suunnitelmasta toteutukseen.
Eilen kun sain jiirileikkureilla napsastua poikki loputkin listat huoneeseen :)
Kyllä ne on sitten näppärät!
Tässä kuvia vielä huoneen alkutaipaleelta:
(Tässä vielä myös eteinen vaiheessa.)
Mineilijän onni on 1:1-pöytätabletit, joista saa hienoja lattialautoja nukkikseen! :)
Tästäkin lattiasta tuli huiman hieno! Melkein jätin sen tuollaiseksi käsittelemättömäksi, mutta lopulta pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassani saada tilaan korkeakiiltoinen valkoinen puulattia.
Ensimmäinen kerros maalia lattiassa. Jopas vain valaistu koko tila!
Huomaa kuvassa myös kärpänen. Tällä kertaa siis mukana menossa/remontissa oli ihan oikean kokoinen yksilö. Tuntui melkein sen pörräily minitalossa melkoiselta machoilulta pikkuisen kukkakärpäsressukan jälkeen.
***
Ja lopputulosta:
Toisin kuitenkin kävi korkeakiiltoisen puulattian kanssa, joka jäi lopulta siis vain haaveeksi. Lakatessa
nimittäin kävi niin, että jostain syystä lakka alkoi "irrottaa"
lattialaudoista jotain niiden omaa käsittelyainetta valkoisen maalin
lävitse - muuttaen puhtaanvalkoisen likaiseksi, keltaisenrusehtavaksi. Joten lakkaus siis täytyi unohtaa.
Mutta kelpaa tuo lattia ihan
noinkin - siis ilman sitä kiiltävää lakkapintaa.
Muutama huonekalukin on löytänyt huoneeseen, vaikkakin ihan vain nyt kuvauksen ajaksi aseteltu johonkin. Tarkempaa huonekalujärjestystä täytyy tuumailla ajan kanssa. Ja, että mitkä jäävät jne.
Tämä laiskanlinnapari 'Lounge Chair & Ottoman' on viime vuotinen joululahja itselleni
(erään toisen designtuolin kanssa, jonka esittelen joskus myöhemmin). Tilasin tuolit eräästä hollantilaisesta keräilykaupasta.
Alkuperäisen 1:1-tuolin ovat suunnitelleet Charles & Ray Eames.
1:12-kokoinen aarteeni on osa Designer Chair Collectionia (Vol. 2), jonka on tuottanut ReacJapan.
(Btw, jopa Frasierin olohuoneesta löytyy tämä kokonaisuus!)
Rintamamiestaloon (ja varsinkin siis tähän olohuoneeseen) tulee monia moderneja asioita,
joita en omaan kotiini hankkisi
[Herkkä kukkatapetti Jenniferin sivuilta.]
Eli uutta ja vanhaa sopivasti yhdistettynä ja sekoitettuna.
Kaunista, kaunista. Tuolikin on niin Cool!
VastaaPoista:)
Ai kun on raikasta ja kaunista. Ja mikä listojen pätkiminen. Ihanat värit ja upeat tapetit oot löytänyt.
VastaaPoistaKaunis huone. Ja tuo lattia on upea.
VastaaPoistaKikka N: Kiitos! Tuolin tulevaisuus on vielä avoinna. Se on EHKÄ liian iso tuohon olkkariin, ja valkoisella maalillakin sitä houkuttelisi hiukan tuunata...
VastaaPoistaAnne: Kiitos Anne kauniista sanoistasi! Ja tosiaan: listoja saa kyllä mittailla ja pätkiä. Se on oikeastaan aikamoinen metrimäärä, mitä näinkin pieneen taloon tarvii listoja laittaa.
Merja: Kiitos!!! :)