Eilen kerhoiltiin Kikan luona (suurkiitos emännälle!). Aiheenamme olivat massailut, ja vaikka aihe onkin laaja, taisimme lopulta kaikki päätyä tekemään vain ruokia nukkekoteihimme.
Itse sain tehtyä mm. Vihreitä kuulia (joiden sokeri=suola on melkoisen isorakeista..)..
Prinsessakakun.
Lenkkejä ja nakkeja. (Nämäkin näyttävät paremmilta luonnossa...)
Salaattia, kukkakaalta ja maissin. (Salaatinlehtimassasta kiitos kuuluu Kaisalle!)
*Täytyy myöntää, että minulla on jo yksi kukkakaali, jonka olen joskus lähes 15 vuotta sitten lapsena massaillut - ja ihan on muuten samannäköinen (eli ei ilmeisesti kehitystä tässä lajissa luvassa piiiiiitkiiin aikoihin.) (Ehkäpä täytynee kaivaa se jostain kätköistä esille...hih!)*
Kaisalta sain myös IHANAN ylläripaketin: suloinen villapipo ja kaulahuivi Villa Lumililjan Vera-tytölle. Kiitos! (P.S. Tämä muistetaan..!)
Kiitos kaikille kerholaisille ja varsinkin teille uusille -> ensi kertaan!

Heippa HOo.
VastaaPoistaKiitos aivan ihanista joulukalenriluukusita mitä sain sinulta.´Ne olivat aivan ihania ja monet ovat löytäneet paikkansa Nukkekoti Kirvesmäestä.
Siis suurikiitos :)
terkuin jaana
Oi, kylläpä niistä tulikin ihania.
VastaaPoistaTuo Prinsessakakku on ihan kuin oikea, ja makkarat ovat kyllä vertaansa vailla... Oli kyllä mukava ilta!
En ole saanut kuvia vielä laitettua mihinkään, pääni on ollut niin migreenin täyttämä monta päivää.
Jaana: Kiitos Jaana itsellesi kalenterivaihdoista, vaikka omani kalpenivatkin sinun runsaiden luukkujesi rinnalla :)
VastaaPoistaKikka: Kaunis kiitos :)
Ilta oli kyllä mukava - kuten aina! Pikaisia paranemisia sinulle. Pian taas nähdään :)