Meän tyärten minihuushollit -nukkekotikerhomme vietti tänään pikkujouluaan (vai pitiskö sanoa MINIjouluaan?) paikallisella taidemuseolla. Paikalla meitä oli railakas joukko. Laulaa luikautimme heti alkuun joululaulun, herkuttelimme nyyttikestituomisilla ja nautimme toistemme seurasta sekä suunnittelimme ensi vuoden kerhokalenterin valmiiksi.
Meillä oli myös "Joululahja salaiselle ystävälle"-swap, ja minä sain onnekkaana Virpin päätä huimaavan UPEAN paketillisen hurjan ihania aarteita. Kiikkustuoli on kuvausrekvisiittaa, mutta muut jutut todellakin tulivat Virpiltä. Siis ihan käsittämättömän kivoja juttuja - näille kaikille tiedän jo heti paikankin. Kiitos hyvin paljon Virpi :)
Minun salainen ystäväni oli Tellu, jolle laitoin pakettiin jouluisen kukan, kaksi tyynyä, viinipullon, paperinukkearkin ja pienen joulukortin.
Mukavaa joulua kaikille kerholaisillemme ja onnea uuteen mineilyvuoteen! Ensi vuonna sitten taas tavataan.

Ihania vaihtoja ja pikkujoulut oli tosi kivat. Kiitos ihanasta tilda-synttärivaihdosta. Lammas vei kaikkien sydämen.
VastaaPoista