torstai 11. kesäkuuta 2009

Onnenpäivä

Eilen oli oikea onnenpäivä! Aamulla löysin koiran ulkoilutuskäynnillä neliapilan kotimme edustalta. Päivä muuttui vielä vain ihanammaksi, kun iltasella Tilda-kerhomme tuli ilahduttamaan minua ja katsomaan pientä peikkopoikaamme sekä uutta kotiamme... Ja millaisilla tuomisilla ystäväiseni olivat varustautuneet?!? Olen ihan mykistynyt vieläkin.
Hirmuinen kasa kaikkea suloista pojalle :) Mailegin pupu, vauvanvaatteita, itse kudotut lakki, tossut ja lapaset. Tuomisina porukalla oli myös mitä herkullisimpia syötäviä. Harmi kun kakusta ei tullut otettua kuvaa, sillä se oli upea. Onneksi hieno tildamainen kakunkoriste (poikavauva) jäi kuitenkin muistoksi - näkyy kuvassa oikeassa alalaidassa. Kiitos teille Tuula, Teija, Sinistä ruutua ja Red roses!
Marielisalta ja hänen tyttäreltään, neiti K:lta, sain myös upeita tuomisia ison läjän - ja siksi niistä kuva erikseen :) Marielisan tekemä Tilda-taulu on ihan mieletön ihanuus, kuten myös neiti K:n itsetekemä ihastuttava Tildan päärynä. Se pääseekin heti muiden päärynöiden joukkoon keittiöömme. Valtavan suuri kiitos myös teille! <3
Tuoretta isosiskoakaan ei vierailulla unohdettu. Neitimme sai tuomisina MollaMaijan, jonka kanssa onkin leikkinyt siitä asti. Myös viime yön nukkui nukke vieressä. Voi tätä riemua! :D
Myös nukkekotikerhoystäväni Hille ilahdutti poikaamme suloisella Tilda-hyvänyönenkelillä - kylläkin jo jokin aika sitten. Enkeli koristaa nyt makuuhuoneemme seinällä, vauvan sängyn yläpuolella. Kiitos Hille myös sinulle vielä kerran.

Oli kyllä ihan mieletön päivä! On suuri onni juhlia pienen poikani syntymää ihanien ystävien kanssa. (Ette voisi kyllä olla enää parempia!) Kiitos teille rakkaat :)

8 kommenttia:

  1. Ihania muistamisia ja ihania ystäviä! <3

    VastaaPoista
  2. Oli oikein mukavaa saada kutsu ihanaan kotiinne, suurkiitos siitä HoO! Peikkopoikakin oli aivan hurmaava, isosiskoa unohtamatta.

    Ja ettei aivan kaikki kunnia kuvan tuomisista lankea minulle, niin kukkakori oli meiltä kaikilta yhteisesti... ;)

    Pikaisiin tapaamisiin taas...ensi viikkoon siis!

    VastaaPoista
  3. Marielisa: En aivan varma ollutkaan keneltä kukkakori tarkalleen oli, mutta "teidän" kuvaan se sitten pääsi lopulta ;)

    VastaaPoista
  4. Oikein isot onnittelut sinnepäin pikkuisesta uudesta perheenjäsenestä!!!!!

    VastaaPoista
  5. Hellyttäviä lahjoja <3
    Ja onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  6. Hei! ettehän te vain ylitornion lähistöltä ole? Minä kun olen sieltä kotoisin, että läheltä ainakin! =)

    VastaaPoista
  7. Viipukka: Torniosta met olema :) ja osa Keminmaalta.

    VastaaPoista
  8. oooo... ihania lahjoja, ihania ystäviä ja mitä ihanin syy juhlaan! :O) Hei HoO, tosi kiva että tulit mukaan kalenteriini! Varasin sulle sen 4. päivän mutta ne muut toivepäiväsi oli menneet. Kurkkaatko mille päivälle laitan sinut vai onkos väliä?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...