perjantai 15. toukokuuta 2009

Nukkekotinäyttelymme

Meän tyärten minihuushollit -nukkekotikerhomme pisti ensimmäisen näyttelynsä pystyyn Tornion pääkirjastoon Tornioviikon kunniaksi. Esillä näyttelyssämme on kaksi kokonaista nukkekotia sekä erilaisia miniatyyriasetelmia.
Itse en suureksi harmikseni päässyt mukaan näyttelyn pystytykseen saatika avajaisiin, syynä perheemme uusimman tulokkaan saapuminen maailmaan juuri samoihin aikoihin. Onneksi rakkaat kerhoystäväiseni kokosivat asetelmani täydellisesti esille vitriiniin. Kiitos vielä! :) (Olin tosiaan tehnyt hätäsuunnitelman, eli ohjeet kuvineen millaisia asetelmia olin ajatellut esille laittaa.) Olin oikeastaan vieraana näyttelyssämme, mikä olikin ihan mukavaa, koska pystyin näkemään näyttelyn ihan toisin silmin.

Asetelmissani on paljon itse tehtyä, mutta myös monia ostettuja ja saatujakin juttuja."5-vuotiaan Vera-tytön huone. Pikku Vera-neiti, Nukkekoti Villa Lumililjasta, harrastaa kiiltokuvien keräilyä ja piirtämistä kuten lähes kaikki ikäisensä muutkin tytöt. Valkoisen länsiylämaanterrierin pennun ja maljassa asustavan kultakalan hoito lukeutuvat myös tytön mielipuuhiin."
"Nukkekoti Länsituvan Lyyli-mummon oleskelu-/ompelunurkkaus."
"Nukkekodin kellarin nurkkauksessa voisi näyttää esimerkiksi tältä."
"Nukkekoti Villa Lumililjan Vilmer-poika potkuttelee mielissään uudella kelkallaan. Valkoinen länsiylämaanterrieri Pyry on innoissaan mukana menossa. Toisen potkukelkan kyydissä istuskelee Merjan Kesäpäivän pikkuneiti Lyydia.

Potkukelkat ovat nukkekotikerhomme tuotantoa helmikuulta 2009."
Kerhomme yhteisprojektina kirjaston lastenosastolle valmistama Keijunkolo.Minijuttujakin tyäret olivat laittaneet myyntiin näyttelymme yhteyteen. Itse en kuitenkaan ollut kerennyt mitään myytävää valmistamaan, ehkä ensi kerralla sitten :) Nämä kuvassa näkyvät minijutut tarttuivat kuitenkin mukaani myyntipöydältä. Tarjottimet ovat mielestäni supersuloisia! :)

1 kommentti:

  1. On teillä ihana näyttely, mutta vielä ihanampi on edellisen postauksen minipoika!
    Lämpimät onnittelut vielä minultakin sinulle ja koko perheelle. Haikeana katselen pikkupoikaasi, juuri tuollaiset hiukset olivat omalla pojallani kohta 19 vuotta sitten. Nyt järjestellään silloisen pikkunyytin YO-juhlia. :) Sitä vaan ihmettelee, että mihin ne vuodet siinä välissä oikein joutui?

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...